Elämäni vaiheet

Tässä kuvassa näkyy kaksi taiteilija Laaksosta: seinällä näkyvä mies on kuvataiteilija Keijo Erik Laaksonen (eli minun isäni).

Isä oli erittäin lahjakas muotokuvamaalari – kuten pianoni yläpuolella oleva, hänen itse itsestään maalaama muotokuva todistaa.

Häneltä perin taiteellisen lahjakkuuteni sekä kuvien tekemisen että musiikin ymmärtämisen suhteen.

1950-luku

Synnyin vuonna 1951, siis juuri ja juuri vuosisadan jälkipuoliskolla. Vanhempi veljeni (joka on jo kuollut) ja minä saimme kokea ne haitat ja vastoinkäymiset, jotka vasta kuusi vuotta aikaisemmin päättynyt maailmansota aiheutti moniin muihinkin koteihin: hiljaisen, sodassa särkyneen isän ja ylikuormittuneen, turvattoman äidin kasvatettavina me vartuimme.

1960-luku

Kasvoin mieheksi, tulin ylioppilaaksi, kävin armeijan ja rakastuin ensimmäisen kerran elämässäni (tulisesti, kuten nuoruuteen kuuluu).

1970-luku

Opiskelin Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella, Konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa: musiikin ja säveltapailun teoriaa, yksinlaulua sekä pianon, pilliurkujen ja kontrabasson soittoa. Samaan aikaan työskentelin tanssimuusikkona eri yhtyeissä (Anneli Huovinen, Maarit, Tumba Tamminen, Pekka Lumme) ja säestin keikoilla monia silloisia julkkiksia, Irwin Goodmanista Laila Kinnuseen.

Raskas elämänrytmi otti veronsa ja opiskeluni loppuivat kesken, muutaman vuoden lupaavan alun jälkeen. Toimin aikani vapaana muusikkona, kunnes vuonna 1976 sain vakituisen työn Pasilan Pöllölaaksossa, Mainos-Television (nykyisin MTV 3) musiikkiäänittäjänä. Tapasin monia hienoja muusikoita ja sain oppia studiotyötä sen ajan vanhoilta mestareilta, kuten Rauno Lehtiseltä, Jaakko Salolta ja George de Godzinskyltä.

Vakiintuneen aseman myötä avautui tilaisuus perheen perustamiseen, kun tapasin viehättävän ja lupsakan Hilkka-neidin, sittemmin morsiameni, nykyään vaimoni ja poikani äidin. Atte-poikamme on hänkin jo aikuinen ja valinnut itselleen oman elämänkumppaninsa Jennin.

1980-luku

Työskennellessäni MTV:llä koin elämäni kaikkein suurimman mullistuksen, jonka merkitys tulevaisuudelleni oli jopa suurempi kuin avioliiton ja perheen; tulin uskoon keväällä 1983. Tästä saan osaksi kiittää uskovaa kameramiestä Keijoa, joka antoi luettavaa ja selvitteli asioita kanssani. Samalla alkoi jo 40 vuotta kestänyt vaellukseni Jeesuksen opetuslapsena.

Myös avioliittomme kestävyys ja mielekkyys ovat saaneet lisänostetta hyvästä kristillisestä opetuksesta. Erityisen paljon sitä saadaan kuuluisilla Pieksämäen kesän avioliittoleireillä, jotka järjesti Helsingin NMKY ja joille osallistuimme ensin leiriläisinä ja oppilaina kuutena vuotena. Sittemmin siirryimme töihin saman järjestön palvelukseen, Hilkka lastenhoitajaksi ja minä muusikoksi ja leirin ylistysmusiikin johtajaksi.

Vuonna 1985 innostuin uudesta aatteesta, paikallisradiotoiminnasta, ja pestauduin  juuri perustettuun yritykseen nimeltään Radio YKKÖNEN – Radio ETTAN. Se oli 11 vuoden toimiaikanaan Suomen suurin kaupallinen radioasema noin 50 miljoonan silloisen markan vuosiliikevaihdollaan. Valitettavasti tämä raskas kulurakenne ja puolisatapäinen henkilökunta koituivat myös Ykkösen lopulliseksi kohtaloksi silloin, kun 90-luvun alun suurlama iski.

Sitä ennen ehdin kuitenkin äänittää paljon mainosmusiikkia ja erityisesti konsertteja. Radio Ykkösellä oli hieno, digitaalinen ulkolähetysauto, minun erityisesti musiikin äänittämiseen suunnittelemani. Radion musiikkiäänittäjänä minulle tarjoutuikin hienoja mahdollisuuksia äänittää lavalla monia maailmanluokan tähtiä, Paul Ankasta Jose´ Carrerasiin ja Pietarin Filharmoonikkoihin (sekä toki myös paljon kotimaisia staroja, Eero Raittisesta Mikko Alataloon).

Musiikillisesti tämäkin aika elämässäni oli rikasta ja opin paljon.

1990-luku

Kyllähän Teosto ja Gramex toki ovat tehneet paljon ihan hyvääkin työtä muusikoiden etujen ajamiseksi, mutta vauhtisokeus taisi kyllä iskeä tällä(kin) kertaa, kuten myöhemmin taksimusiikin ja internet-soiton korvausten aiheuttamissa julkisissa riidoissa. No, ainakin yksi iso alan edelläkävijä saatiin nurin :-(

Radio Ykkösen aiheuttamasta masennuksesta toipuakseni pyrin vielä uudemman kerran Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolle, minne en kuitenkaan päässyt enää toistamiseen. Valmistelemattomasta nuotinluvusta eli ns. prima vista -soitosta se jäi kiikastamaan ... osastonjohtaja olisi ottanut minut opiskelemaan, mutta kiukkua puhiseva urkujensoiton professori ei.

Henkeni pitimiksi tein sitten käännöksiä englannista suomeen sekä tilausäänityksiä ... kunnes sitten eräänä iltana puhelimemme soi. Langan päässä oli ammattikorkeakoulun radiotyön lehtori, ja elämäni muuttui taas kerran.

2000-luku

2010- ja 2020-luvuilla

Jäin ammattikorkeakoulusta varhaiseläkkeelle vuonna 2013 japalasintakaisin alkuperäiseen ja rakkaimpaanammattiini, muusikoksi.Seuraavana vuonna muutimme Savonlinnaan,jossa sittemmin työskentelin kirkkomuusikon tehtävissä peräti kahdeksan vuoden ajan – ensin tuntityöläisenä ja lopuksi viimeiset puoli vuotta päätoimisena virkakanttorina. Savonlinnan alueen kirkot ja kappelit (ja niiden hienot urut) tulivat silloin minulle tutuiksi ja rakkaiksi. Muun soittamisen ohessa opetin lisäksi urkujen soittoa valinnaisaineena Savonlinnan Taidelukiossa. Samalla aloin säveltää lauluja ja perustin myös tämän nyt edessäsi olevan sivuston jukkalaaksonen.com.

Voisi kysyä, miksi olen alkanut "päätoimisen" musiikin tekemisen vasta näinkin myöhään. Eikö urasta olisi saanut enemmän irti ja parempaa aikaan, jos olisi seurannut kutsumustaan jo nuorena tai olisi aloittanut viimeistään keski-iällä, kuten ns. paremmilla säveltäjillä kai on tapana tehdä?

Yksi selitys siihen on se, että nuorempana oli kyllä taitoa ja tekniikkaa, mutta ei mitään SANOTTAVAA. Maailmassa on jo nyt aivan tarpeeksi musiikkia, joten siihen ei kannata mitään lisätä enää määrällisesti, vaan ainoastaan laadullisesti.

Sanotaan, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, mikä nykyään onkin surullisen selvästi kuultavissa, kun soitinten ja äänityslaitteiden hintataso on laskenut jokamiesluokkaan. Hyvin soitettua ja erinomaisesti äänitettyä musiikkia julkaistaan nykyisin enemmän kuin koskaan ennen. Kuitenkin HYVÄÄ MUSIIKKIA julkaistaan nykyään aivan yhtä vähän kuin aina ennenkin.

Se seikka, että lähes kaikilla muusikoilla on mahdollisuus hankkia laadukkaita soittokoneita ja tuotantovälineitä, ei automaattisesti tee näiden laitteiden omistajista kypsiä, tarpeeksi elämää nähneitä ja oman sanomansa pohtimiseen pystyviä ihmisiä. Sitä paitsi musiikillisesti nerokkaita, uutta luovia muusikoita on nykyisinkin yhtä harvassa kuin menneinäkin aikoina on ollut.

Siksi hajuton, mauton, tunteista puhdistettu ja mitäänsanomaton KESKINKERTAISUUS on nykyisin vahvasti vallassa myös musiikkituotannossa. Siksi kai minäkin odotin niin kauan, että itsekritiikkini vihdoin antoi minulle tilaa aloittaa laulujen tekemisen – varsinkin kun oma toimeentulo ei ole suoraan säveltämisestä kiinni (säästyy joululaulujen teolta :).

Sitäpaitsi, onhan tämä nykyinen Macilla, iCloudilla, iPadilla ja DropBoxilla työskentely ihan eri tavalla tuottavaa kuin se vanhanaikainen kelamankkojen ja analogimiksereiden kanssa puljaaminen, jonka äänittäjän urani alkuvuosina ensiksi opettelin. Itse asiassa muistan hyvin vielä senkin ajan, jolloin, noin parikymmentä vuotta sitten, kirjoitin itsekin nuotteja lyijykynällä nuottipaperille – mikä ei nykyään tulisi mieleenikään. Silloin muuten myös valmiiksi miksatut masternauhat lähetettiin levy-yhtiölle alkuperäisissä pahvilaatikoissaan postipaketteina!  

Teknisten työtapojen osalta olenkin saanut itse työssäni nähdä koko musiikki- ja audioalan historiallisen suuren muutosvyöryn, ylimenon täysin analogisesta täysin digitaaliseen tuotantotekniikkaan, enkä missään nimessä haluaisi enää ikinä palata takaisin siihen entiseen epätäydellisyyteen ja jatkuvaan vehkeiden säätämiseen! Retroilijat ja hifistit ovat sitten ihan erikseen, itse en kuitenkaan kuulu kumpaankaan rotuun.

...ja tarina jatkuu.