ÄÄNITYÖT             

                       ORTF.tif

Taustaa

Pitkän elämänsä aikana Jukka on toiminut monissa eri ammateissa hankkimassa ammattikokemusta – ja oppinut paljon niistä kaikista. Ennen liittymistään Mainos-Television uutiskuvausryhmään Jukka työskenteli saman talon eli MTV:n (nykyään MTV3) kahdessa musiikkistudiossa päätoimisena musiikkiäänittäjänä runsaan kuuden vuoden ajan (1977 – 1983). Sinä aikana syntyi paljon äänilevyjä ja tv-musiikkiohjelmia.

Muutettuaan Savonlinnaan vuonna 2014 Jukka ylläpiti omaa kaupallista musiikkistudiotaan Savolan alueella, Savolankatu 6:ssa, peräti seitsemän vuotta (kunnes Osuuspankki kesällä 2021, ilmastoinnin rikkouduttua, hääti talon kaikki vuokralaiset pois). Sen jälkeen pankki lopulta päätti purkaa talon. Entisen miksaustarkkaamon ja laitehuoneen puolelle saatiinkin sitten hyvin toimiva ilmastointi, kun koko ulkoseinä revittiin pois :).

Kuvassa näkyvä punainen, poimutettu kangas oli alun perin tarkkaamon bassoansan ja subwooferin peiteverho.

RAUNIO.jpg

Kenttä-äänitys

Vaikka kiinteitä studiotiloja ei enää olekaan, äänityskalusto on silti yhä sama. Nykyisin Jukka tekeekin kannettavalla (tai joskus voisi sanoa myös "raahattavalla" :-) kalustolla sekä puhe- että musiikkiäänityksiä, asiakkaasta riippuen missä tahansa siihen sopivassa akustisessa tilassa.

Myös suoria äänilähetyksiä

Kenttä-äänityksiin kuuluvat myös saman tien radiossa ulos ajettavat suorat lähetykset, kuten kahtena peräkkäisenä keväänä toteutettu Savonlinnan seurakunnan Kinkeriradio. Radiotyökin on Jukalle tuttua siltä ajalta, kun Jukka toimi teknisenä päällikkönä helsinkiläisessä paikallisradiossa Radio Ykkönen – Radio Ettan Oy:ssä. Myöhemmin Jukka oli samoilla taidoilla käynnistämässä  Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian/Metropolian radiotyön opetusta ja suunnitteli sinne koulun ensimmäisen tietokoneistetun radioluokan.

                        

Äänityksissä Jukka työskentelee ammattimaisesti ja nopeasti. Yksinkertaiset stereoäänitykset tehosteineen tehdään suoraan valmiiksi kevyellä RødeCaster Pro -äänittimellä, johon saa neljä mikrofonia, tehosteääniä ja puhelinyhteyden. Se tallentaa suoraan muistikortille sekä stereona että moniraitaisesti ja toimii tarvittaessa myös akkukäyttöisenä.

          RodeCasterPro.png

Mutkikkaampiin, useita mikrofoneja vaativiin musiikkiäänityksiin Jukka käyttää MacBook Pro -tietokoneessa toimivaa AVID Pro Tools -työasemaa, jonka muuntimissa on 16 mikrofoniliitäntää samanaikaiseen äänitykseen. Hyvälaatuisia mikrofoneja (sekä mono- että stereomikrofoneja) Jukalla on tarpeeksi varastossa.

                   

Muista jälkityöt

Silloin, kun steroääni miksataan saman tien tallennuksen aikana,  se on heti valmis, kunhan alut ja loput siistitään ja audiotiedosto ladataan asiakkaan haluamassa muodossa esimerkiksi johonkin internet-palveluun. Tähän jälkityöhön kuluu laskutettavaa aikaa puoli työpäivää.

Monimutkaisemmissa, moniraitatekniikkaa vaativissa äänitöissä (kuten pop-musiikissa) vaaditaan vielä erillinen miksausvaihe. Siinä kaikki äänitetyt raidat yhdistetään lopulliseksi stereoääneksi. Miksaus tapahtuu Jukan omissa työtiloissa Pro Tools -työasemalla, 24-kanavaisella automaattimikserillä sekä monipuolisilla muokkaus- ja tehostemahdollisuuksilla. Tähän loppuvaiheeseen on syytä varata yksi kokonainen työpäivä.

Myös perinteisiä CD-levyjä

Jukka pystyy tekemään täydellisiä, valmiita CD-pakkauksia (muovikotelo, kansipaperit kuvineen ja taittoineen sekä levyjen pintapainatus) vakiohintaan 7 euroa/levy. Levyt toimitetaan asiakkaalle pahvilaatikossa, sisältä pehmeästi pakattuina.

Vakiohinnat

Mahdollisten levyjen kappalehinnan lisäksi Jukan muu työlaskutus perustuu yksinkertaisesti siihen, miten paljon aikaa työkokonaisuus vie alusta loppuun saakka. Puolen päivän (neljän tunnin) työ maksaa 160 euroa. Kokopäivä (kahdeksan tuntia) maksaa 320 euroa.

Jukan Sävel on vapautettu arvonlisäverosta, joten nämä ovat lopullisia laskutushintoja. Äänityksen hintaan kuuluu myös 50 km kuljetusajoa.